Viimeinen hengenveto

 Kuva: Pixabay

 Moikka! Älkää hermoilko Q&A:n kanssa! Se ilmestyy aikanaan, sitten kun saan sen valmiiksi. Postausväli alkaa pikkuhiljaa palautua, joten pysykää kuulolla! Tässä teille pieni tarinanpätkä,, mikä on saanut inspiraationsa Linnean tarinapajan ja Esterin tarinablogin postauksista ”Sydänmurskaa” ja ”Me kaksi”. 

Pimeässä huoneessa kuuluu ainoastaan tuskallinen hengityksesi, joka pihisee epämiellyttävästi. 

”Ei!” 

Epätoivoiset kuiskaukseni kuuluivat hiljaisina. Nipistän itseäni käsivarresta todistaakseni että tämä on unta, mutta ei. 

Se sattui.

”Ei!” huudan. Se kaikuu ja hiipuu pian. Katsot minua tuskallisen näköisenä. Kyyneleet kohoavat silmiini.

”Minä paranen ehkä vielä”, sanot. Mutta minä en usko. Päästäni alkaa pulputa epämukavia ja pelottavia ajatuksia. 

Mitä jos hän ei paranekaan? 

Jos hän ei kuole tähän tautiin, niin kyllähän hän voisi johonkin onnettomuuteen. 

Hän kuolee, jos ei saa pian apua! 

Suustani alkaa myös pulputa puhetta. 

”Jos kuolet”, sanon hiljaa. ”Emme voi tehdä enää mitään. Emme tehdä pyöräretkiä, emme lukea yhdessä Suklaamurusia, emme pelata jalkapalloa koulun välitunnilla, emme jutella vessassa, emme…” 

Silloin ajatukseni keskeytyvät. Kuuntelen hiljaa, kun hengityksesi harvenee. Kunnes lopulta vedät viimeisen hengenvetosi. 

Aion pysyä täällä aamuun asti, katsoa hengittämätöntä ruumistasi, itkeä niin että hukut veteen. 

Olet poissa.