Kauniita sanoja - Hertan tarinablogi

 Kuva: Pixabay  Moikka! Älkää hermoilko Q&A:n kanssa! Se ilmestyy aikanaan, sitten kun saan sen valmiiksi. Postausväli alkaa pikkuhiljaa palautua, joten pysykää kuulolla! Tässä teille pieni tarinanpätkä,, mikä on saanut inspiraationsa  Linnean tarinapajan  ja  Esterin tarinablogin  postauksista ”Sydänmurskaa” ja ”Me kaksi”.  Pimeässä huoneessa kuuluu ainoastaan tuskallinen hengityksesi, joka pihisee epämiellyttävästi.  ”Ei!”  Epätoivoiset kuiskaukseni kuuluivat hiljaisina. Nipistän itseäni käsivarresta todistaakseni että tämä on unta, mutta ei.  Se sattui. ”Ei!” huudan. Se kaikuu ja hiipuu pian. Katsot minua tuskallisen näköisenä. Kyyneleet kohoavat silmiini. ”Minä paranen ehkä vielä”, sanot. Mutta minä en usko. Päästäni alkaa pulputa epämukavia ja pelottavia ajatuksia.  Mitä jos hän ei paranekaan?  Jos hän ei kuole tähän tautiin, niin kyllähän hän voisi johonkin onnettomuuteen.  Hän kuolee, jos ei saa pian apua!  Suustani alkaa myös pulputa puhetta.  ”Jos kuolet”, sanon hiljaa. ”E

 Kuva: Pixabay  Moi! Nyt hieman kesäisen tarinan jälkeen päätin kirjoittaa syksyisemmän tarinan. Taidan mennä tässä enemmän loka-/marraskuun puolelle, joten toivottavasti se ei haittaa. Unohdetaan alkuhöpinät 😅 ja mennään tekstiin/tarinaan!  ”En välitä” Kävelin syksyisessä, koleassa säässä. Pääni oli täynnä inhottavia ja synkkiä ajatuksia, ja ei yhtäkään hauskaa, kivaa tai kaunista. Tuntui kuin pääni sisällä oli ollut loputtomasti synkkiä pilviä. Se johtui varmasti liian kylmistä, harmaista, koleista, sateisista, tyhmistä, ärsyttävistä päivistä, joita nyt syksyllä on ollut LIIANKIN paljon. Kuljin omissa ajatuksissani hiekkatietä pitkin. Lehdet lentelivät naamaanikin, mutta en välittänyt. Oli paljon tärkeämpääkin tekemistä: ajatuksien siistimistä, kuin jäädä jumittamaan pikkuasioihin. Mutta vaikka yritin, se ei auttanut. Mieleni oli edelleen musta. Mietin viime aikoina tapahtuneita ikäviä asioita ja laadin niistä mielessäni listan: Poikaystävä jätti ilman pienintäkään varoitusta.  Säät

 Kuva: Pixabay  Moi pitkästä aikaa! Q&A on luonnosteilla, kiitos kysymyksistä! Nyt lyhyt tarinanpätkä, toivottavasti tykkäät! Astelin kukkakedolla. Todella kauniilla sellaisella. En ollut koskaan nähnyt mitään niin upeaa, edes Suomessa. Olimme nyt matkalla Espanjassa. Lämpötila oli yli +40, mutta se ei minua haitannut. Olinhan nyt maailman kauneimmalla kukkakedolla. Nimeni on Molly. Olen odottanut tämän kukkakedon näkemistä jo kaksi kuukautta, kun varasimme lentoliput Espanjaan. Olin nähnyt tästä paljon kuvia, mutta en osannut kuvitellakaan, että täällä olisi näin kaunista! Kedolla tuoksui ihanalta kukilta.  Ja aurinko paistoi. 

 Kuva: Pixabay  Moiksuli! Tämä postaus on tarinanpätkä, ja anteeksi, jos postauksia ei ole nyt tullut - mulla on nyt pari julkaisematonta, ja keskenjääneitä postauksia täällä, joten julkaisen niitä nyt tasaiseen tahtiin. Tämä tarinanpätkä kertoo erään tytön syvimmästä salaisuudesta, jota kukaan ei tiedä.  Koulussa kaikki kutsuvat minua ”kiltiksi tytöksi”, sillä olen aina hyvin rauhallinen ja kiltti; sellainen, joka ei huutele vastauksia tunneilla. Osaan olla hiljaa ja en ilmaise usein edes mielipidettäni asioista. Äidin ja isän mielestä se on järjetöntä, mutta minusta ei - päätänhän itse, miten käyttäydyn ja milloin puhun. Mutta minulla on myös salaisuus. Se on niin salainen, etteivät edes äiti ja isäkään tiedä sitä. Joskus tuntuu uskomattomalta, kun ajattelee, että vain minä tässä maailmassa tietää sen. Olen myös kirjoittanut tästä salaisuudesta päiväkirjaani. No, nyt on pakko paljastaa: Minä en ole oikeasti sisimmässäni pelkkä ”kiltti tyttö”. Jos suutun oikein kovasti, muutun melkein

 Kuva: Pixabay  Moiksuli! Tämä postaus on…no, mikä tämä nyt onkaan… tälläinen nyt vaan. Tietääkseni ainakin Ester sekä Olivia ovat tehneet tälläisen, mutta joo… aloitetaan!  Kun aamulla heräsin kaikki tuntui oudolta ja vaikka yritin hiivuttaa sitä se ei auttanut.  Aamusta tuli tylsä kuin musta huone ja ihmeet eivät siihen ollenkaan auttanut.  Kun ajattelin, että miten  syntymäpäiväni voi olla huomenna kun päivä on näin harmaa.  Äiti aamupuuroa keitti minä laahustin tuolille ja istahdin  uupuneena.  Miksi pitää olla näin,  ajattelin, kun lusikoin puuroa.  Ei lauantaita parempaa päivää kai taidakaan olla.  Kun kuulen humahduksen,  sääkin ulkona muuttuu synkäksi.  Tänään sitten ei, sanoo äiti  mutta vaikenee kun kuulemme jyrähdyksen.  Lamput sammuvat televisio kiinni kaukosäädin ei toimi.  Kun näin harmaa  aamu päättyy ukkoseen ei huomenna voi olla päivistä kivoin.  Veli saippuakuplia puhaltaa ulkona mutta äiti sanoo: Ei.  He katsovat parvekkeella ukkosta mutta minä jään pöytään.  Oli tän

 Kuva: Pixabay Moiksuli! Tämä postaus on tarinanpätkä. Toivottavasti tykkäät! PS. Tämä on 9. postaus tässä blogissa!  Rakas päiväkirja….. se meni pilalle. Minä kerron sinulle kaiken. No, kun tänään olin luisteluesityksessä, eräs piruetti meni PILALLE. Olin harjoitellut sitä niin pitkään, ja niin se sitten meni PILALLE. Minua jännitti, mutta ajattelin, että se menee hyvin. Mutta ei mennyt. Olen hyvin pettynyt itseeni, ja haluan pois. Rakas päiväkirja, voisitko imaista minut sisääsi? Olisin siellä turvassa. Mutta huomenna KAIKKI nauravat minulle. Jopa kaverini. Luisteluesityksen yleisössä oli monen monta ihmistä. Ja he kaikki näkivät, kuinka minulla meni PILALLE. Ja tietysti sen piti tapahtua juuri minulle.  13.7.2022