Miksi aina minä?

 Kuva: Pixabay

 Moi! Mun tauko ei oo siis vielä ohi, mutta päätin kirjoittaa tälläisen pienen tarinan. Kommentoikaa mielipiteenne - itse olen tätä tarinaa vasta aloitellut (ei siis tänne blogiin, erääseen toiseen paikkaan). No, aloitetaan! 


Miksi aina minä? 

Aargh! Käveleminen syksyisessä, marraskuisen harmaassa säässä ei kuulosta kovin miellyttävältä, ellei ole tällaisen sään ystävä. Minä en ainakaan ole sellainen, enkä tunne yhtäkään sellaista ihmistä. Kura läiskyy jalkojeni alla, kun kävelen mutaisen ruohokentän poikki.

Kohta kenkäni kastuvat ihan varmasti, ajattelen äreänä. Kouluun lähteminen ei erityisesti houkuttele minua mitenkään, mutta minkäs teet, kun olet siellä. Jo melkein lehdettömät puut kahisevat ympärilläni. 

Joo, älkää yrittäkö auttaa. Ai niin! mieleeni putkahti ajatus. Äh! Pitäisi vielä harjoitella kokeeseenkin. Olikohan se matikasta? Ja milloin se olikaan? Ensi viikolla? Tämän viikon perjantaina? No, pitää kysyä opettajaltani. Ai niin, sehän oli vielä niistä vaikeista laskuista… no, pysy rauhallisena. Koetta ei ole tänään. On vielä varmasti jonkin aikaa harjoitella - 

*puhelimen piippaus*

Ai, joku lähetti… jotain. Heilautin repun selästäni ja avasin sen. Paras, ja melkein ainoa, ystäväni Amanda oli lähettänyt jotain. Avasin puhelimen ja kurkkasin hänen viestinsä. Siinä sanottiin:

”Sori, Linda, mut mä en tänään pääse kouluun. On flunssa. Leiki jonkun muun kaa.”

Aargh! (Taas kerran.) Oikeastaan Aargh! kertaa 2:

1. Amanda on tänään poissa koulusta

2. Hän ajattelee, että minä leikkisin vielä! Ei tule kuuloonkaan. 

Tämä tekisi päivästäni vielä ankeamman kuin tämä ankean ankean ankea sää. Mieleeni tuli ajatus, joka tulee kyllä usein:

Miksi aina minä? 


Koulussakaan ei ollut mikään erityisen kiva päivä, sillä oli puukässää (inhokkiani), matikkaa (kokeeseen harjoittelua), mutta sitten tuli muutos. 

”No niin, tulkaapa lopputunniksi luokkaan”, opettaja huusi luokan ovelta niille, jotka olivat menneet käytävälle pelaamaan matikkapelejä. Lopetimme parini Sandran kanssa pelaamisen ja katsoimme opettajaan, joka oli palannut takaisin pöydälleen ja näytti kaivelevan jotain hyllyltä. Sandra rullasi tuolillaan omalle paikalleen ja yritti kurkkia, mitä opettaja teki.

”Eikä, Linda! Se kaivaa pistarivihkoa”, Sandra älähti minulle. 

”Niinpä”, opettaja myhäili ja asetti sen dokumenttikameralle. Olin oppinut inhoamaan pistarivihkon nimeäkin: ”Testivihko”. 

”Onko ihan pakko?” Sandra tuhahti ja otti vastahakoisesti vihkonsa esille. 

”Tiedöttehän, että on hyvä harjoitella kokeeseen, joka on huomenna”, opettaja sanoi. ”Niinpä teemme pienen pistokokeen.” 

Minua ”pieni pistokoe” ei lohduttanut yhtään. Eikä se, että koe oli jo HUOMENNA. Ja minä kun luulin, että se olisi vasta ensi viikolla!

”Huh huh”, sanoin turhautuneena. Toivoin, että muut käsittäisivät huokaukseni pistareiden takia, sillä se olisi vähän noloa, jos joku tietäisi, että unohdin kokeiden olevan huomenna. 

Koe oli siis niistä vaikeista laskuista, en tiedä mitä potensseja ne olivat, mutta vaikeita ainakin. Itse en ole mikään priimus ainakaan matikassa, enkä suoraan sanottuna missään. Paitsi hölmöilyssä. Niin olen aina sanonut. Jännitti, kun opettaja tuli merkkaamaan numeron kokeeseeni. Suljin silmäni tiukasti kiinni sen ajaksi. Avasin ne hitaasti, kun opettaja oli lähtenyt. Siinä luki:

5/10

Eikä! Näinkö kokeenikin menee? Ei voi olla totta! Tai siis se johtuu varmaan siitä, etten ole harjoitellut. Tai etten ole tarpeeksi hyvä matikassa. Mitään ei voi tietää. 

Miksi aina minä? 

—————

Joo, ei ehkä tullut mikään paras, mutta kertokaa mielipiteenne kommenteissa. Ja loppu tuli ehkä vähän töksähtäen, mutta ei kai se mitään 😅

Kommentit

  1. Okei... rehellisesti sanottuna vähän hiomattoman oloinen, mutta sitä oli kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osaisinko sanoa, millä tavalla hiomattoman iloinen?

      Poista
    2. No siis... muutama kirjoitusvirhe taisi olla, ja jotkin lauseet tuntuivat aika lyhyiltä ja tökkiviltä. Äh, kuulostan taas ärsyttävältä pilkunviilaajalta... Loppu meni jo paljon paremmin, ja 80% tykkäsin!

      Poista
    3. Kiitos! ❤️ Ja et ole pilkunviilaaja, hyvähän tuo palaute vain on :)

      Poista

Lähetä kommentti

Heiheihei! Aiotko kommentoida? Tai edes vaivautua kommentoimaan? Kiitos tosi paljon, jos aiot! <3 Arvostan jokaista kommenttia, oli se pitkä tai lyhyt, yksi sydän tai kunnon romaani. En haluaisi kuitenkaan tänne epäasiallisia kommentteja, joten ilmaisethan negatiivisen palautteen ystävällisenä 💜 Olet ihana, vaikka et kommentoisikaan! :)

Suosituimpia postauksia:

Kauniita sanoja & nimiä

Jouluinen pieni teksti

9v Synttärispesiaali!