Huvipuiston kauhunhetket
Moiksuli! Tänään ja tämän postauksen aiheena on huvipuisto, mutta vähän jännittävämpi tarina. Jotta pääsisit jo lukemaan ja en paljastaisi enempää, lopetetaan löpinät ja aloitetaan tarina!
Tänään minä ja perheeni lähdemme Linnanmäelle. Itse en pidä pyörivistä, heiluvista enkä korkeista laitteista, joten vastustin ajatusta pitkään. Sitten suostuin viimein, mutta mainitsin, että pyöriviin, heiluviin ja korkeisiin laitteisiin äiti tai isä menee vain isoveljeni kanssa.
Kun saavuimme Linnanmäelle, en voinut kestää sen meteliä. Kauheaa kiljumista ja hirvittävää hirnumista. Tämänkin takia melkeinpä inhoan huvipuistoja. Isoveljeni halusi tietysti mennä ensin Taigaan.
”Ei, ei, ei!” huusin, mutta muistin, että minun ei tarvitse tulla. Mutta isä sanoikin, että vasta lopuksi mennään hurjiin laitteisiin.
”Eikä”, isoveljeni, Eemil, mutisi.
”Mentäisiinkö ensin Maailmanpyörään?” äiti ehdottaa. Minä huokaisen.
”Ei”, vastaan.
Kuva Kehrästä. ”Miksei? Sinulta jää tämä ilo pois, kynnet halua mennä mihinkään”, äiti toppuuttelee. Minä huokaisen taas.
”Selvä sitten, jos on ihan pakko”, mutisen.
Maailmanpyöräjono ei ole pitkä. Pääsemme melkein heti laitteeseen. Kun Maailmanpyörä lähtee käyntiin, minua alkaa jo huimata. Melkein pyörryn, kun olemme ylhäällä.
”Liljan ei olisi kannattanut sittenkään tulla tähän”, isä miettii.
”Mutta hän olisi jäänyt maisemista paitsi”, äiti sanoo vastaan.
”Se on totta”, isä nyökyttelee. ”Mutta emme me nyt halua, että hän pyörtyy täällä.” He kääntyvät katsomaan minua, ja silmäni ovat ihan sikkurassa. Kun pääsemme vihdoin alas, en meinaa pysyä pystyssä.
”Ei Panoraamaan”, huudan, kun äiti, isä, ja Eemil suuntaavat näköalatornille.
Parin tunnin päästä minulla alkaa tulla nälkä.
”Mennään vielä yhteen laitteeseen”, äiti anelee.
”No hyvä on”, hellitän. ”Mutta mihin?”
”Kehrään!” äiti innostuu. ”Se on hyvä laite ennen syömistä! Tuletko sinäkin?” äiti kysyy.
”Selvä on sitten”, mutisen. Mutta kun näen Kehrän, minua alkaa pelottaa.
”O-onko tuo se?” kysyn peloissani.
”Tietysti”, äiti vastaa. ”Mennäänpä sitten. Lupasit tulla”, hän vielä muistuttaa.
Kakun astun laitteeseen, käteni hikoavat. Äiti halusi, että tulisin hänen kanssaan samaan vaunuun, joten istun hänen syliinsä.
”Et tarvitse vöitä”, äiti väittää. ”Minä pidän sinusta kiinni.”
Nyökkään epävarmana. Kun laite nytkähtää käyntiin, se pyörii ensin maassa ja sitten nousee korkeammalle. Kun olemme puolivälissä, tapahtuu jotain kammottavaa.
Tämä on yksi suosikkipostauksistani blogissasi, hyvä tarina etenkin sun ikäisen kirjoittamaksi 💙 Pidän tämän ideasta ja osaan samaistua tähän aika paljon - inhoan ja pelkään sitä kaikkea meteliä ja kiljumista huvipuistoissa, ja pidän vain harvasta laitteesta, enkä todellakaan niistä hurjista. Kappalejakoja tässä oli tosin aika paljon ja se ehkä vähän häiritsi, joten voisit panostaa siihen seuraavissa teksteissä :)
VastaaPoistaSamaa mieltä Annin kanssa. Aivan Ihana tarina! En pidä oikein itsekkään hurjista laitteista. Liljan äidin olisi pitänyt laittaa Liljalle vyö! Oli kamalaa kun Lilja tippui😫!
VastaaPoistaSiis miten ihanaa palautetta teiltä aina saakaan! <3 Joo Anni, en edes itsekään tajunnut että niitä on niin paljon xd
VastaaPoista